tiistai 28. toukokuuta 2013

Nukkejen liimaisat ongelmat


MH dolls! 

Mikä ihmeen liimaongelma?
Moni nukkeharrastaja on huomannut Mattelin Indonesiassa valmistetuilla nukeilla harvinaisen ikävän ongelman: nuken pään sisällä oleva liima (jolla hiukset on kiinnitetty nuken päähän) vuotaa ulos tehden hiuksista tahmaiset, ja se pilaa ennen pitkää nuken hiukset kokonaan. Toistaiseksi "parannuskeinoa" ei ole keksitty, vaan nukelle joutuu yleensä kaljuksi ajelemisen jälkeen kiinnittämään uudet hiuskuidut vanhojen tilalle.

Made in Indonesia -nuket:
-kaikkien Indonesiassa valmistettujen nukkejen hiusten kiinnitykseen on käytetty liimaa
-liima on keltaista, tahmaista ja kerta kaikkiaan ällöttävän näköistä
-ulos vuotamisella on jokin yhteys kuuman lämpötilan kanssa (liima lähtee liikenteeseen esim. kuumassa vedessä)
-liima vuotaa salakavalasti ajan myötä ulos nuken hiusrei'istä (vanhemmilla nukeilla n. ½ - 1 vuodessa, uudemmillla saattaa olla vuotanut jo pakkaukseen), pilaten nuken hiukset ja mahdollisesti myös nuken vaatteet, jos se ehtii niin pitkälle
-Indonesia-nukeilta liimaongelman voi todeta tunnustelemalla nuken hiusjuuria
--> Jos nukella on liimaongelma, sen hiukset tuntuvat tahmaisilta, rasvaisilta ja sellaisilta, joihin ei tekisi mieli koskea
-itselläni meni kaikki Indonesiassa valmistetut nuket pilalle

Made in China -nuket:
-osalta made in China -nukeilta on löydetty liimaa
-liima on erilaista verrattuna Indonesia-nukkejen liimaan: se on läpikuultavampaa eikä näytä niin ällöttävältä
-China-nukelta liimaongelman saa helpoiten todettua kurkkaamalla nuken pään sisään
--> jos siellä näkyy liimaa, nukellasi on liimaongelma
-itse olen tähän mennessä löytänyt vain kahdelta China-nukeltani (onneksi en useammalta) liimaa: SS Draculauroiltani eli Vanillalta ja Cinnamonilta

Valittaminen liimaongelmaisesta nukesta:
Olen Yulian avustuksella valittanut Indonesiassa valmistettujen nukkejeni liimaongelmasta tekemällä reklamaation Norstar OY AB :lle (yritys, joka vastaa Mattelin tuotteista Suomessa: http://www.safety.mattel-online.com/finland.htm). Lähetimme ensimmäisen kerran viime tammikuussa sähköpostitse valituksen Norstarille. Emme olleet tyytyväisiä saamaamme vastaukseen, koska siinä ei vastattu ensimmäiseenkään esittämäämme kysymykseen. Lisäksi minua pyydettiin lähettämään nukkeni Norstarille, jotta he voisivat lähettää minulle tuotekorvauksen (ilman takuuta siitä, että saisin samanlaiset nuket takaisin). Päätimme jatkaa valittamista, ja lähetin myös kaikkien nukkejeni pilalle menneet hiuskuidut heille. Kevään alussa saimme kääntää reklamaatiomme englanniksi, jotta Norstar voisi lähettää sen eteenpäin, omien sanojensa mukaan Yhdysvaltoihin Mattelin pääkonttoriin, nukkejeni kuitujen kera. Ennen sitä saimme valittaa lukuisia kertoja ja muistutella heitä vastaamaan meille. On kulunut noin puoli vuotta ensimmäisestä valituksestamme, eikä kysymyksiimme ole vieläkään vastattu. Myös asiantuntemus Norstarin päässä vaikuttaa todella vähäiseltä. No, valittaminen kuitenkin palkittiin viimein, sillä Norstar suostui lähettämään minulle tuotekorvauksen pilalle menneistä nukeistani ilman, että lähetän nukkejani heille (kuidut, nukkejen ostopaikat ja tehdaskoodit olivat riittävän hyvät todisteet). Korvaus saapui viime maanantaina postissa...

MH dolls! 

...kahdessa suuressa pahvilaatikossa. Mitä niistä löytyikään?

MH dolls! 

Monster High -pehmo, DVD, kännykkäkoruja, postikortteja, lemmikkifiguurit...

MH dolls! 

...kolme vaatesettiä...

MH dolls!

...ja 23 nukkea (valitimme 18 Indonesiassa valmistetusta nukesta). Nuket, jotka näkyvät hieman huonosti kuvassa, ovat

Scaris:
-Skelita
-Frankie
-Clawdeen
-Rochelle
-Jinafire
-Abbey
-Deuce

Ghouls Rule:
-Frankie
-Cleo De Nile
-Clawdeen
-Draculaura

Basic:
-Draculaura
-Frankie
-Spectra
-Clawdeen

Ghouls alive:
-Frankie
-Spectra

Skull Shores:
-Ghoulia
-Lagoona
-Frankie

Create a Monster:
-Gorgon & Mummy

Coffin Bean:
-Coffin Bean + Clawdeen

Pääsimme Norstarin kanssa kumpaakin osapuolta tyydyttävään loppuratkaisuun (alun perinhän pyysin heitä joko hankkimaan tai korvaamaan pelkät nukkejeni hiuskuidut), vaikka Norstar jatkaakin asian tutkimista vain "mahdollisena" nukkejen liimaongelmana.

Mitä teen näiden korvaajien kanssa? Päätin, että en heti avaa kaikkia kerralla. Aion kustomoida ensin entiset  nuket, ja sitten availen korvausnukkejen paketteja pikku hiljaa kustomoiden heidät ajallaan.

Jos nukellasi/nukeillasi on liimaongelma, ja se ottaa päähän, kannattaa valittaa asiasta suoraan Norstarille sähköpostiosoitteeseen info@norstar.fi. Sillä mitä useampi valittaa, sitä todennäköisemmin asia pyritään selvittämään ja ratkaisemaan.

-Alien-Chan + Yulian lisäykset & korjaukset

Muistakaahan kommentoida :)

Lisäys: Muistakaahan myös käydä laittamassa nimenne tähän vetoomukseen (vastustaa liimamenetelmän käyttämistä nukkejen hiusten kiinnityksessä): https://www.change.org/petitions/mattel-stop-using-glue-in-the-manufacturing-of-dolls enää pari nimeä ja vetoomus lähtee Mattelille!

Lisäys: Mattel Suomen sivut: http://www.safety.mattel-online.com/finland.htm mm. kuluttajapalvelun sähköpostiosoite ja puhelinnumero löytyvät sieltä.

Lisäys: Luna Feyn Between dusk and dawn -blogin postaus liittyen kiina nukkejen liimaongelmiin: http://betweenduskandawn.blogspot.fi/2013/05/uusimmat-mutkat-mh-liimataistossa.html

98 kommenttia:

  1. herranen aika kuinka paljon sait nukkeja takaisin o____o mutta ymmärettävää sinänsä, kun miettii paljonko nukekkeja menetit :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep ;) Periaatteessa menetin vain nukkejeni hiukset (koska kyllähän minulla edelleen on hiuksensa menettäneet nuket tuolla hyllyn päällä, odottamasssa kustomointia) ja alunperin pyysinkin heitä korvaamaan minulle vain hiukset, mutta kyllä kokonaiset nuketkin kelpaavat ;D

      Poista
    2. pitäis varmaa itekki mennä vähä valittelee :)
      hehe,,,,,

      Poista
  2. Itselläni on olisko 5 Indonesia nukkea ja 1 Kiina nukke yhdelläkään ei ole tällä hetkellä liimaongelmaa.
    Jännää asiassa on se että minulla on Basic Clawdeen eli ensimmäisen kuvan Clawdeen, Clawdeenilla OLI kyllä liimaongelma mutta en tehdyt asialle mitään vain pesin nuken hiukset pari kertaa ja sitten: Nukke kunnossa, hiukset letillä eikä liimaongelma haittaa sillä sitä ei edes huomaa enää. Sitten minulla on myös Skelita jolla sanotaan olevan liimaongelma mutta minun omalla ei ole -hyvää onneako? -tai vain jotain muuta empä tiedä. Toivottavasti ei haittaa näin pitkä viesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa kaikilla Indonesia nukeilla on liimaongelma, koska tämän hetkisen tiedon mukaan kaikkien Indonesiassa tehtyjen nukkejen hiukset on kiinnitetty liimalla. Toisin sanoen kaikissa Indonesia nukeissa on liimaa mutta se ei välttämättä tule heti ulos tai sitten sitä vuotaa niin vähän ettei se häiritse nuken omistajaa. Ja ei haittaa noin pitkä kommentti :)

      Poista
  3. Saiskohan korvauksen jos laittaisi kuvia nukkejen liimaongelmasta + nuo ostopaikat ja tehdaskoodit.. ei nimittäin huvittaisi nukkeja rueta lähettämään tai repimään kaikilta vielä hiuksia irti.. :/ Omalla basic Clawdeenillani on ainakin paha liima ongelma ja hiukset ovat tahmaisen tuntuiset ja näköiset :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kannattaa ottaa ensin yhteyttä Norstariin ja kertoa että nukellasi on liimaongelma. Voit kysyä heiltä mitä sinun tulisi tehdä ja korvaavatko he nukkesi.

      Poista
  4. EEIIKÄÄÄ!!!!! Sä sait jo toisen Ghouls Rule Draculauran!!!!!! Lisäksi Jinafire, Skull Shore Lagoona, Basic Clawdeen ja Picture Day Draculaura kelpaisivat meikällekkin!!!! Toi on ihan jäätävän iso kasa!!!! Onnea vaan! Odotan innolla että nään custamointisi!

    (t: hiukkasen katkera susi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja itse odotan innolla että pääsen kustomoimaan :D

      Poista
  5. IHanaa että joku raaskii ottaa liimaongelman noin tosissaan!
    Kivat korvaukset sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja totta kai tämä ongelma on otettava tosissaan, eihän tätä ongelmaa muuten saataisi koskaan ratkaistua ;)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Arvaa vain kuka oli sanaton kun laatikoista löytyi nukkea toisen perään ;)

      Poista
  7. AAAh epäreilua!! Valittaisinko monta valitusta, ja saisin ainakin pari nukkea? Itselläni on 18 nukkea joilla 11 nukella on liimaongelma! Uskoisitko että se kannataa? Meinaan on pikkuisen harmittanut tuo liimaongelma -.-

    Nuottiteline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa valittaa etenkin, jos ongelma ottaa todella päähän ja se tuottaa harmia sinulle. Mutta muista valittaa asiallisesti ja kirjoittaa ensin vain yhden valituksen --> odota sitten Norstarin vastausta ja vastauksen saannin jälkeen voit tarpeen vaatiessa valittaa lisää.

      Poista
  8. ja muuten voiko tuohon sähköpostiosoitteeseen kirjoittaa suomenkielellä?

    Nuottiteline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koska kyseessä on suomalainen yritys joka vastaa Mattelin tuotteista Suomessa :)

      Poista
  9. Mikä tehdaskoodi? Sekö numero mikä on nuken päässä? Kuva numerosarjasta nuken päässä? Yhden nuken ostopaikasta en ole varma joten onko se niin tärkeää?

    Pikkusisko räjähti nähdessään kuvan ja rupesi riehumaan. Kannattaisikohan meidänkin laittaa valitukset eteenpäin?

    Mitä teet noin monella nukella? Voisitko antaa ne minulle? =) Paljon nukkejaaaaaaa...

    Onneksi olkoon ihmisen korkuisesta nukkekasasta! Nyt et tarvitse uusia nukkeja pitkään aikaan ellet kesälomalla saa kustomointihulluutta ja kustomoi aivan kauheasti nukkeja niin, että saat hoideltua nuo kaikki nuket yhdessä kesässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdaskoodi on koodi joita löytyy kaksi kpl joka nukesta (toinen on pääkoodi ja toinen vartalokoodi) Itse vain kirjoitin nukkejen päissä olleet tehdaskoodit (en ottanut kuvia tai mitään, koska nukkejeni kuidut olivat ihan riittävä todiste) ja mainitsin ostopaikat sen mukaan mitä tiesin (eli ei se niin tarkkaa ole). Kannattaa ensin valittaa ja odottaa Norstarin vastausta, vastauksessa heidän pitäisi neuvoa miten saat nukeistasi korvaukset.

      Kyllä kannattaa, jos liimaongelmasta on ollut harmia teille.

      Ajattelin kustomoida nuo nuket :D

      Kiitos, itsekin ajattelin että nyt ei hetkeen tarvitse ostaa uusia nukkeja :)

      Poista
  10. Hui hui että tuo on todella hyvä asia!
    Koska jos sait kerran pitää omat nukkesi ja sait lisää tilalle c:
    Vaikka tietenkin harmittaa että liimaongelmia on ;_;

    Hui että kun sait paljon tavaroita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep jep, se on hyvä että he ottavat tämän asian joten kuten vakavissaan siellä ja korvaavat hyvin c:

      Poista
  11. väh epää!!!!!Epistä oon katellinen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha kadehtia, koska:
      -sain tapella tämän asian parissa puolisen vuotta
      -minulla on edelleen kustomointihylly täynnä kaljuja nukkeja (se ongelma ei siis ratkennut)
      -voit myös itse valittaa sinne, jos joku nukeistasi kärsii liimaongelmasta :)

      Poista
    2. ok mul kärsii aika moni nukke oon ajannu jo basic rochellen kaljuksi....

      Poista
  12. Oikeasti. Kuolin. NOIN PALJON KORVAUKSIA?!!! oon ihan sanaton O_O

    VastaaPoista
  13. Onhan se kiva, että sait lisää nukkeja ;) mutta entäs niiden liimaongelmat ja niiden hiusten poisto ja uudet hiukset jajajajajaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että hän tekee nille uudet hiukset:)

      Poista
    2. Kustomoin nämä uudet pikku hiljaa ja tutkin tietenkin jokaisen kohdalla löytyykö liimaongelmaa (todennäköisesti löytyy). Liimaongelmaiset nuket saavat sitten uudet hiukset :D Ensin tosin hoidan vain jo ennestään kaljut nukkeni, ennen kuin hyökkään näiden uusien kimppuun...

      Poista
  14. Suosittelen myös allekirjoittamaan tämän suoraan Mattelille menevän vetoomuksen (jos siis sitä ei vielä ole tehnyt): https://www.change.org/petitions/mattel-stop-using-glue-in-the-manufacturing-of-dolls Nimiä kaivataan enää 27, jotta vetoomus pääsisi matkaan. Mitä laajemmalta alueelta nimiä kertyy, sitä laajemman alueen ongelmaksi tämä voidaan käsittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta ja lisään tuon tuohon tekstiin, jotta saataisiin piakkoin ne viimeiset nimet sinne :D

      Poista
  15. Niin tai sitten et anna kaikkea nukkehullulle vaan järjestät esim. kuvakilpailun ja sen voittaja saa nuken, joka sinulla on jo tai et halua!!

    T: Epätoivoinen Nuottiteline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä idea :)

      Poista
    2. Kieltämättä hyvä idea, mutta en lupaa vielä mitään ;)

      Poista
  16. Vaude, oon sanaton - noin paljon nukkeja, etenkin vanhoja o.o epistä :D

    VastaaPoista
  17. Tooooooooooosi paljon nukkeja. Vosit myydä niitä halvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni kävi se myös mielessä, mutta se tuntuu jotenkin väärältä :) ainakin minun pienessä päässäni ;)

      Poista
  18. Kirjoitettu on! (siis tuo öh.... vetoomus(?))

    Nuottiteline

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, nyt kaikki muutkin äkkiä kirjoittamaan nimensä alle! :D !

      Poista
  19. Mikä on noista mieluisin sinulle?


    Mielenkiinnolla, Nuottiteline (joka tahtoisi vaan kommentoida kommentin perään eikä kukaan tiedä miksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm ehkä Basic Frankie, koska olin jonkin verran katsellut sitä kaupoissa. En tosin olisi raaskinut ostaa sitä liimaongelman vuoksi :) Kustomointia ajatellen ehkä Skelita, koska Katrinan kustomointi onnistui hyvin ja pidän Skelitan vartalosta ja sen taipuisuudesta. Ja moni muu :D

      Poista
  20. Hirveen paljon nukkeja!! O.o

    VastaaPoista
  21. Eikä.Ei...ei...EEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIII! Niin mahdotonta apua (kade kade kade...) Ja onnittelut.o_O

    VastaaPoista
  22. Woah. En voi muuta sanoa, tosta kelpais osa kyllä mullekki! :D Ois itekki pitäny pitää jotain lukua että kuin monella nukella ongelmia oli ennenku revin vaan ne hiukset pois.
    Toisin, se repiminen oli ihan omaa tahtoa :'D

    Mut hey! Kiva et ne korvas tän ees jotenki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten olisit voinut säästä nukkejesi hiuskuidut ja sulkea ne kirjekuoreen ja postittaa Norstarille :) Niin kuin minä tein. Minulla osan kohdalla "repiminen" omatahtoista osalla taas pakon edessä :'D

      Jep jep ^^

      Poista
  23. Katsoin vähän ihmeissäni, että tulipa vaatimattomat korvaukset. Sitten ruutuun lävähtää tuo jäätävän iso nukkevuori :D Sait tavaraa noin karkeasti arvioituna about 800 € edestä... o.O Tännekin kelpaisi ;)

    Hassua vain, että valitit 18 nukesta, joille tuli liimaongelma ja sait vastineeksi 23 nukkea, joista useimmat ovat varmaan vaarassa saada samaisen limaisen yllärin päihinsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai nyt sentään 800 euron arvosta..? pitääkin itse varmaan pikkuisen laskeskella ;) Olen itse tosin laskenut että liimaongelmaiset nukkeni joista tuota korvausta pyysin ovat maksaneet noin yli 400 euroa...

      Poista
    2. Sinäänsä siinä ei ole mitään hassua että sain 18 :sta nukesta korvauksena 23, koska osa korvaus nukeista on halvempaa hintaluokkaa kuin ne mistä vaadin korvauksia --> 40e nukke = 2x 20e nukke :D ?

      Poista
    3. Good point, itse ajattelin vain että jokainen olisi ollut noin 30€ plus muuta sälää :D

      Poista
  24. Tuo nukke vuori on olemassa?! Mä en sekoo... Mut hyvä et sait korvauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on olemassa ja jep hyvä että suostuivat korvaamaan ;)

      Poista
  25. Sait periaatteessa korvauksena kasan uusia liimapäitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :D siksi koitinkin alunperin saada heitä korvaamaan vain nukkejeni kuidut, etten saisi lisää liimaongelmaisia nukkeja, mutta näin kävi :DDD

      Poista
  26. kauanko valitukseenne vastaamisessa meni norstarilla?

    HowlingWolf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä noin viikko, sitten itse vastaa takaisin Norstarille ja taas viikon odottelu että Norstar vastaa :)

      Poista
  27. PS:liityisitö blogini lukijaksi monstermaailma.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pst blogin mainostus oman kommentin loppuun, jookos ;)

      Poista
  28. Mä voisin kotiuttaa GR Cleon, Scaris Rochellen tai GR Clawdeenin ~_n Mjeh mjeh :D

    Saa nähdä jos liima valuu ulos nukkejeni päästä talkista huolimatta, että uskallanko kustomoida niille uudet hiukset (ja lähettää kuidut norstarille). Pään irrottaminen pelottaa vain :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuinkakohan hyvin se talkki pitää liimat kurissa? :D ?

      Poista
    2. 25 päivää kulunut siitä kun laitoin robecalle talkkia, vielä ei ole liimaa tullut esiin n_n

      Poista
  29. Itse lähetin viestin sinne, toivottavasti vastaa pian. Mutta itse kun lähetin viestin, minun piti laittaa eu tilalla com..?

    # YOLO # SWAG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä :) Juu huomasin että tuossa tuo osoite on pikkuisen väärin korjaan piakkoin oikeaksi ja linkitän mattel suomen sivut myös ;)

      Poista
  30. Valittaminen kannattaa aina :D. Voi kun myisit tuon Basic Spectran mulle. Ainut Spectra jonka olisin halunnut ostaa ja ei myynnissä enää aikoihin :(.

    VastaaPoista
  31. Yksi juttu minkä voisit tehdä nukeille on ottaa kaikilta päät irti ja laittaa ne roikkumaan jonnekkin. Silloin liima ei sotkisi niiden vartaloa ja vaatteita. (hölmö idea)

    Mattelille tulee sähköpostia nyt ja "kiva" kirje ehkä loppu kesästä. Pikkusisko luulee saavansa suuren kasan nukkeja liiman tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aha ha hah, voin kuvitella miltä se näyttäisi :D huoneeni katosta roikkuisi lukuisia nuken päitä XD Siinänsä ihan hyvä idea, mutta toteuttaminen olisi varmaan hankalaa ;)

      Se on hyvä vaan että tekin valitatte, sillä mitä useampi valittaa sen todennäköisemmin Mattel tulee tekemään asialle jotain :)

      Poista
  32. vau tosi paljon uusia nukkeja!Mut onko Yukichanilla liimaongelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole toistaiseksi havainnot Yukichannilta liimaongelmaa. Mutta koska hänkin on Indonesia nukke, niin hänenkin päänsä on täynnä liimaa ja on vain ajan kysymys milloin se tulee ulos sieltä :(

      Poista
  33. Jos tällaista valituskirjettä aikoo lähettää, niin saa siis tapella noin puoli vuotta ? No voi kuinka kivaa. Olisihan se silti sen arvoista.
    Noista nukeista kyllä suurimman osan tahtoisin aivan ehdottomasti.

    Jasminator, pään irroittaminen on tosi easy juttu. Vain varovaisesti otat sen pois. Se tuntuu karmealta mutta on kaukana siitä. Todella helppoa minusta, vaikka se aluksi aina pelottaakin.~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa, luulen että minun & Yulian super valituksen jälkeen ei enää tarvitsisi tapella heidän kanssaan puolta vuotta :) jep olisi se kumminkin sen arvoista, vaikka joutuisit tappelemaan puolisen vuotta :D

      Poista
  34. ihanaa että korvaukset tulivat mutta silti *kateus* :3

    VastaaPoista
  35. Kannattaa varmaan mainita korvauksestakin, vaikka luulen, että ne sitä ehdottavat muutenkin. Minulle ainakin vastattiin, että pitäisi lähettää liimaongelmaiset nuket heille, niin saisi sitten tuotekorvauksen. Itse en ainakaan vielä laittanut kuvia, mutta ehkä jossakin vaiheessa.. ei nimittäin huvittaisi lähettää pois noita monstereita jos tilalle tulisi ihan eri hahmot :/

    VastaaPoista
  36. Miten Anceliga, Chika ja Miyuki voivat? Ootko tehnyt heille mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt heille vielä mitään, koska en ole aikeissa laittaa heille villalankahiuksia, vaan joko hankkia peruukit tai uudet hiuskuidut ;)

      Poista
  37. No niin eli valittaminen käy helpoiten näin:
    -mene sähköpostiisi ja kopioi Norstarin sähköpostiosoite
    -kirjoita asiallinen valitus liimaongelmaisista monstereista +muista laittaa loppuun oma nimesi ja yhteystietosi esim. sähköpostiosoite
    -odota vastausta
    -jos vastauksessa pyydetään lähettää nukkesi sinne, vastaa takaisin ettet halua, koska:
    1. he eivät voi taata että saat saman nuken takaisin
    2. nukella on tietenkin tunnearvoa
    3. muut syyt
    -sinun ei tarvitse laittaa nukkejen tehdaskoodeja, ostopaikkoja tai kuvia, jos he eivät sitä pyydä tai vaadi. Voit itse ehdottaa sitä sitten myöhemmin heille jos pyytävät postittamaan nukkesi sinne.

    oliko muuta kysyttävää valittamisesta :) ?

    VastaaPoista
  38. Varmaan hei... :D

    No eiköhän tuo ole sinänsä aika riittävä korvaus, vai? ^^

    VastaaPoista
  39. mulla oli ollu VAIN kahessa nukessa aika paha liimaongelma, (toinen tuli ja levisi pakkauksessa, el pilasi kaiken siinä nukessa, ja toinen ilmesi kerran kun olin ollut kauan mökillä, ja liimaa oli levinny paljo, myös muihin nukkeihin) niin mun äiti lähetti valituksen (en muista minne) niin sain jotain pehmoja, leffan ja kaikki pilalle menneet nuket takaisin ja yhen ylimääräisen nuken :))

    VastaaPoista
  40. Sait kyllä ihan kivan määrän nukkeja :D!
    -Sipu

    VastaaPoista
  41. Siis mulla on yks nukke jonka hiukset on sellaset ällön rasvaset ja ehkä toisella mun nukellakin on liimaongelma niin minkälaisen kirjeen lähetitte sinne ja kerroppas noista korvauksista... Laita s postia tänne eppuisaksson@icloud.com

    VastaaPoista
  42. Ja voinks mä niiku laittaa et mun kaikki indonesia nuket(4) kärsii limaongelmasta vaikka vaan yks ihan varmasti ja toinen niiku ehkä ja ne korvaus jutut ihmetyttää jne. Mut laita s postii mulle -----^

    VastaaPoista
  43. Nyt meni norstarille sähköpostiii.......

    VastaaPoista
  44. Waau kui paljon nukkei oikei saitkaa!!!:)

    VastaaPoista
  45. Luulin aiemmin, ettei nukeillani tai siskoni nukeilla ole liimaongelmaa, mutta olemme huomanneet, että erityisesti Skelitan (Scaris) ja etenkin Robeccan (basic) hiukset ovat erittäin rasvaiset ja inhottavat :P :(
    Minun jokainen (muistaakseni) nukkeni on Indonesiasta. Ilmankos tätä ilmenee...

    Tämä on erittäin ikävää. Miksi ne hullut oikein laittavatkaan liimalla nukkien tukat kiinni???

    VastaaPoista
  46. Ihan mielettömästi korvauksia! 23 NUKKEA + NUO MUUT JUTUT... no mut ihan syystä. Hyvä että sait korvauksen.

    VastaaPoista
  47. sori, tulen kommentoimaan vanhoja postauksia, ja olisi kiva saada vastaus. :D

    Liimaongelmista lukiessani oli pakko rynnätä katsomaan kahden Indonesia monsterini hiusten kuntoa. basic Ghouliallani on lievä liimaongelma. hiukset tuntuvat juuresta tahmeilta, mutta mutta muuten ovat hyvässä kunnossa ja latvat ovat silkkisen pehmeät.

    Cleoni hiukset olivat jo alusta asti laitettu jollain geelillä silleen, että liimaongelmaa ei huomaa.

    Nuket eivät ole pahassa kunnossa, joten en aio lähettää valitusta (ainakaan vielä). Tutkailin muuten paikallisessa lelukaupassa yhden monsterin hiuksia ja kuinka huonossa kunnossa ne olivat siellä pakkauksessa. Hiukset aivan sekaisin, ja liimaongelma huipussaan. Etuhiukset aivan löllöytyneet ja liiman meklkein erotti. D:

    VastaaPoista
  48. Mulla on vaan 2 nukkee made in China ja kaikki muut made in Indonesia :-)

    VastaaPoista
  49. Tuo on kyllä suhteessa epäreilua muiden korvauksiin nähtynä

    VastaaPoista
  50. Jos pystyisin vastaamaan vielä tähän .kun avasin bassic Frankensteinin neidin hiukset olivat niin liimaiset että kun neidin käänsi ylös alaisin hiukset jäivät pystyyn ja paketissa kaulan saumat olivat murtuneen

    VastaaPoista
  51. Itse ainakin laiyoin näin, eikä olla vielä vastattu, ei ihme, lähetin sen eilen :)

    Hei!

    Menenpä nyt suoraan asiaan. Olen erittäin pettynyt 5 MH-nukkeen, jotka olen ostanut. Niillä on liimaongelma, yhdellä erittäin paha. Nuket ovat Scaris Jinafire Long, 13 Wishes Lagoona, Ghouls Rule Frankie Stein, Skull Shores Frankie Stein ja pahin, Ghouls Night Out Lagoona Blue. Jos siellä nyt heittäydytään oikein tietämättömiksi asiasta, nukkejen hiusrei'istä on tursunnut ulos nukkejen hiuksien kiinnitykseen käytettyä liimaa, joka sotkee ja tahmaa nuken hiukset totaalisesti. Olen lukenut, että ylivoimaisesti suurin osa liimaongelmaisista nukeista on Made In Indonesia. Ja kaikki nuo mainitsemani nuket ovat Indonesialaisia.

    Toivoisin kovasti, että nukkejeni tahmaiset hiukset korvattaisiin mahdollisimman hyvin.

    Terveisin,
    (Nimeni), vihainen liimaongelmaisten nukkejen omistaja

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English