tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kiinassa valmistettujen MH -nukkejen liimaongelma O___O?!


MH China ladies

Yoru Mist MonsterMeadow :ssaan, jakoi tässä vähäsen aikaa sitten huolestuttavan tiedon liittyen Kiinassa valmistettuihin Monster High nukkeihin. Hän oli löytänyt Dance Class Robeccaltaan liimaongelman! ja mikä huolestuttavinta tässähän oli se että kyseinen Robecca on tehty Kiinassa. Vaikka monet nukkeilijat ovatkin tähän asti olleet sitä mieltä että liimaongelmaa esiintyy tai on esiintynyt vain Indonesiassa valmistetuilla MH -nukeilla. Päätin sitten ottaa asiasta selvää, kurkkaamalla parin Kiinassa tehdyn neitini pään sisuksiin...

MH China ladies

Koekaniineiksi joutuivat:
-Vanilla (SS Draculaura) koska hänellä on tuntunut hiustenjuurissa epäilyttävää liimaisuutta
-SS Ghoulia, vertailun vuoksi (vertaan Vanillaan ja mahdollisiin epämielyttäviin löydöksiin)
-RM Operetta
-Coffin Bean Clawdeen

MH China ladies

ja kaikki kerralla höyryävän kuumaan veteen (kuuma vesi pehmittää nuken pään muovia,jolloin pää on helpompi irroittaa)

MH China ladies

Pikkusiskoni avustuksella sain ikuistettua tällä kertaa myös itse pään irroituksen...eli napakka ote nuken päästä ja hellävarainen veto.

MH China ladies

Tähän tapaan! pitää vain olla varovainen ettei kaulatappi katkea.

MH China ladies


MH China ladies


MH China ladies

Ensimmäinen yllätys, jonka koin irroittaessani tältä nelikolta päät. Jokaisen kaulatappi on erivärinen O.O! Olen tähän mennessä vedellyt päitä irti vain Indonesiassa tehdyiltä nukeilta ja kaikilla on ollut vihreä-turkoosi kaulatappi. Tämä oli kyllä ihan hauska yllätys. :)

MH China ladies


MH China ladies

Sitten päästään itse asiaan. Aloitin Vanillan pään sisuksilla, koska olin eniten huolissani hänestä.

MH China ladies

Pinsetit käyttöön ja tonkimaan mitä sieltä löytyy!

MH China ladies

Sitä mitä pelkäsinkin eli liimaahan sieltä löytyi (tuo pinkki pallo tuossa kuvassa). Liima tosin näin äkkiä tutkittuna vaikuttaa erilaiselta verrattuna Indonesia nukkejen liimaa. Tämä liima on kirkkaampaa kuin Indonesia nukkejen liima (Indonesia nukkejen liima on usein sellaista kellertävää inhottavaa tahmaa).

MH China ladies

Huonolaatuinen kuva, jolla yritän havainnollistaa Vanillan päästä löytynyttä liimahiusklönttiä. Se oli vielä kiinni siellä, joten en voinut vetää kokonaan ulos, mutta oli kyllä aika tahmainen.

Vanillan jälkeen tutkin kauhistuneena loput kolme tutkimukseeni osallistunutta neitiä. Heiltä en onneksi löytänyt liimaa ollenkaan. :) !!!

MH China ladies

Sitten tähän väliin, nuken pään takaisin laittaminen. Se ei ole sen kummenpaa kuin poisottaminenkaan.

MH China ladies

Pitää vain painaa nuken pää takaisin paikoillaan varoen kaulatappia.

MH China ladies


MH China ladies

Eli lopputulos pika tutkimuksessani:
-Vanilla (SS -Draculaura) pään sisältä löytyi kummallista kirkasta liimaa
-SS -Ghoulia, en löytänyt liimaa
-Coffin Bean Clawdeen, en löytänyt liimaa
-RM -Operetta, en löytänyt liimaa

Tästä vedin pienimuotoisen päätelmän, että uudemmissa Kiinassa tehdyissä Monster High -nukeissa saattaa olla liimaa, vanhemmat Kiinassa valmistetut nuket taitavat olla turvassa. :) Vanillan päänsisäinen liima selittyy sillä että Draculaura lisättiin Skull Shores sarjaan vasta myöhemmin, jolloin se on oletettavasti muista Skull Shores nukkeja uudempi. Tämä selittää myös miksei Ghoulialtani löytynyt liimaa. Roller Maze Operetan liimattomuuden voisi selittää sillä että, on ainakin yksi aikaisemmin valmistettu erä Roller Maze nukkeja (Operetta, Frankie, Lagoona ja Ghoulia) ja sitten myöhemmin valmistettu erä, jolloin Roller Maze nukkesarjaan lisättin Abbey ja Clawdeen, mutta Ghoulia poistettiin..?

No nyt emme voi muuta kuin keskustella tästä aiheesta! ja pohtia miksi osa Kiina nukeista kärsii liimaongelmasta ja osa ei ?

-Alien-Chan-

muistakaahan kommentoida!!!

94 kommenttia:

  1. Kaikkien neljän koekaniinisi hiukset ovat kuvien perusteelta päältäpäin liimamössöä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koekaniieni hiukset ovat kuvissa vielä märät pään irroituksen jäljiltä, siksi ovat kuvissa tuon näköiset ;)

      Poista
    2. Ahaa :D Ihmettelinkin jo, että mikset huomannut :DD Facepalmaan täällä itelleni, oon taas nii viisas et ei mitää rajaa...

      Poista
  2. Huh, iloinen yllätys että vanhemmilla Kiina-nukeilla ei välttämättä ole liimaa ^-^'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivokaamme näin, minun pitää tutkia vielä lisää nukkeja, toivon todella etten löydä mitään ikäviä yllätyksiä lisätutkimuksissani :)

      Poista
    2. Kerro sitten mitä lisätutkimuksissa löytyi :)

      Poista
  3. No hyvä ettei vanhenmilla Kiina-nukeilla sentään ole liima-ongelmia:)

    kiitos tutkimuksesta:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan että vanhemmat Kiina nuket ovat tosiaan turvassa, teen vielä lisää tutkimuksia tämän asian suhteen ;)

      Poista
  4. Ompa tosi erikoista, että osalla kiinanukeista on liimaa ja osalla ei. Kiitoksia tästä tutkimuksesta. Ehkäpä siis jotain toivoa kiinanukkejen suhteen vielä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tämä erikoisuus johtuu siitä että mahdollisesti alunperin Kiinassa nukkejen valmistukseen ei ole käytetty liimaan ja nyt siellä on aloitettu liimankäyttö, joten emme voi olla ollenkaan varmoja mitä uudempien kuten Dance Class nukkejen pään sisuksista löytyy :( Onko kenelläkään tietoa löytyykö Dance Class/muiden hiukan uudempien Kiina nukkejen päänsisältä liimaa?
      Mutta iloinen asia on että pikku tutkimukseni perusteella voisimme olettaa että vanhemmat Kiina nuket (Dead Tired, Skull Shores yms.) ovat turvassa :)

      Poista
    2. Irrotin oman DC Robeccani pään ja tutkin sisältöä. Liimaahan siellä oli. Juurikin tuollaista kuvailemaasi kirkkaampaa liimaa.

      Poista
    3. Voisitko irroittaa loppujenkin DC nukkejesi päät (sinullahan on kaikki neljä?) ja katsoa mitä sieltä löytyy? Voisin kerätä sellaisen pienimuotoisen tietokannan Kiina nukkejen liimaongelmista ja olisin todella iloinen jos voisimme tehdä yhteistyötä tämän asian suhteen :)

      Poista
    4. No Luna Feyn DC Lagoonalla on liimaongelma, eli siis liimaa sielläkin :( Minäpä tutkaisen Operetan ja Howleenin.

      Poista
    5. En havainnut merkkiäkään päänsisäisestä liimasta Operetalla tai Howleenilla. Poistin päät ja tongin pinseteillä ja tihrustin taskulampulla ja vähän ruttasin päätä niin että sain roottauskohdat lähelle kaula-aukkoa. Voiko se olla, että ne valmistaa nuo päät missä sattuu ja made in merkki laitetaan sitten sen mukaan missä kroppa on tehty. Eihän tässä ole jotenkin mitään logiikkaa enää.

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    7. Tämä menee koko ajan vain entistä kummalisemmaksi ja kummallisemmaksi O___O Siis osalla Dance Class nukeista on liimaongelmaa ja osalla taas sitten ei? mitä ihmettä?

      Poista
    8. On todella hämmentävää. Kurkistin myös DDG Spectrani pään sisälle ja hänelläkään ei löytynyt merkkejä liimasta. Sitten olivat vuorossa RM Lagoona, RM Frankie, RM Ghoulia, DT Ghoulia ja DT Cleo. Näilläkään ei ollut liimaa pään sisällä. Onneksi :) DT Ghoulin päätappi hajosi kiinnityskohdasta ja irtosi torsosta, mutta onneksi minulla oli yksi ylimääräinen SS Ghoulia, niin sain tyttöselle heti uuden vartalon.

      Poista
    9. Tämän perusteella voisimme todeta että harvalla Kiina nukeista on liimaongelma. Kiitos että kurkistit vielä useamman neidin pään sisuksiin :) On tämä kyllä kumma juttu. Nyt siis kummallista liima on löydetty ainakin:
      -Skull Shores Draculauralta
      -Dance Class Robeccalta
      -Dance Class Lagoonalta
      Toivottovasti emme tule löytämään liimaa enää noiden kolmen lisäksi keneltäkään muulta :)

      Poista
    10. Mun pitää vielä kurkata SS Abbey, SS Lagoona, DT Frankie ja DT Draculaura. Hiukan vain hirvittää kiskoa päitä irti kun jo yhden onnistuin rikkomaan, mutta toisaalta haluan kyllä varmuuden tähän asiaan.

      Poista
    11. Toivottavasti ei mene enää niin sekavaksi, että jollain samalla mallilla ja hahmolla löytyy ja ei löydy liimaa jos useampia "samoja" nukkeja tutkii.

      Poista
    12. Täällä nyt ikävä kyllä kävi niin että meni sekavaksi...Siis tuolla alhaalla on erään anonyymin kommentti jonka mukaan hän olisi löytänyt ystävänsä kanssa DC Operetan päästä liimaa ja Yoru Mist sinun neidiltäsi ei löytynyt? Aaarght?! ei näin, nyt logiikka on entistä enemmän hukassaaaah -___-!!!

      Poista
    13. Juu ei ollut DC Operetalla. Pään sisälle näkee vielä tosi hyvin kun painaa nuken päälakea vähän ikävästi ruttuun, niin että osa päästä tulee lähelle sitä kaula-aukkoa. On tosi tosi huomaamatonta liimaa, jos sitä siellä oli.

      Poista
  5. Kammottava! Nyt edes Kiina nuket eivät ole turvassa!!! Mitä muuten pikku Vanillalle nyt käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä ihmettä tulen tekemään Vanillan kanssa :'( Kaipa joudun ottamaan Vanillalta hiukset pois ja hankkimaan uudet tilalle. Tosin pikkuisen pelottaa tuossa suunnitelmassa se että kestääkö Vanillan kasvot sellaista...kyllä ne tuon kuumanveden ainakin kestivät, onneksi :) Sitten pitää vielä käydä loput Kiina nuket läpi, sen varalta että löytyy vielä lisää liima tapauksia.

      Poista
    2. Anteeksi, mutta minun Draculaurallani on liimaiset hiukset ja epäilen juuri tuota liima ongelmaa. Haluaisin tietää, miten sen hiukset saisi poistettua ja laittamaan uudet tilalle.

      Poista
  6. Tämä on kyllä järkyttävää.
    Indonesia-nukkeja olen Leen kanssa käsitellyt jo kaksi, joten se on tuttua hommaa. Omia nukkejani he eivät ole olleet mutta pian alan käsittelemään myös omiani. Jos Mattel aikoo viedä minulta minun Kiinassakin valmistetut nuket, mä meen sinne Indonesiaan itse ja kerron niille mitä mieltä olen niistä. -.- Niin vihainen olen >:c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella huolestuttavaa, sillä suurinosa valmiiksi kustomoiduista nukeistani on Kiinassa valmistettuja o(> O <)o!!! Kannattaisi mieluummin sen Indonesian reissun sijaan valittaa Mattelille, Suomessa asiakaspalauttetta ottaa vastaan Norstar: http://www.safety.mattel-online.com/finland.htm
      Tosin jos minulta kysytään asiakaspalvelun taso on aika surkea, olen nyt tapellut heidän kanssaan tammikuusta lähtien kun Indonesia nukkejen liimaongelmat ilmenivät...

      Poista
    2. kivaa mun kesäloma meneekin päin persikkaa! joudun tappelemaan noin 11 nuken liimaongelman parissa koko kesän/kesäloman! että todella paljon kiitoksia mattel! >=(

      Poista
    3. Harmillista :( Itse saan tapella ainakin kaikkien Indonesia neitejeni kanssa, eli ainakin noin parikymmentä neitiä...Toisin sanoen et ole ainut joka saa painia kesällä nukkejen liimaongelmien parissa ;(

      Poista
  7. Mattel... Nyt sä kuolet! * Kaata mattelin päälle liimasotkua*
    T. Roksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Kaataa Mattelin päälle vielä pikkuisen lisää liimaa*

      Poista
    2. Kaataa Mattelin päälle kaikkien monster high nukkien verran liimaa ja heittää päälle nukeilta poistetut hiukset.

      Poista
    3. Naurahdin tolle liimankaato-hiustenripotus-jutulle x)
      *Kaataa Mattelin päälle pikkuisen kuumaa vettä, että liimasta tulisi vähän tahmaisempaa*

      Poista
  8. Uskalsin tämän ohjeen avulla irrottaa rochellen pään. Arvatkaa mitä neidin pään sisältä löytyi?:-[

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep... Ja irrotin myös robekan ja venuksen päät ne sisälsivät liimaa! :'(

      Poista
  9. .__. mattel miksi whyy..........onneksi Bella on okei... (viellä)
    (Bella on SS Draculaura)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneksi siirryn ens viikolla tai sitä seuraavalla viikolla nukkeen missä ei ole liimaonggelmaa

      Poista
    2. ehkä mattel kiduttaa meitä o.o eii...

      Poista
    3. Minkälainen nukke on tiedossa, jos saan uteliaisuuttani kysyä?

      Poista
    4. Dal Tezca (: kummi osti huutonetistä

      Poista
    5. Oi! Onnea! - Roksi

      Poista
    6. Räyh,Tupu. näin sen siellä ja aioin tilata mutten sit kehannukkaa.. Mun pitää kärsiä 4 pvää koska vaalin mun huutokauppalöytöä vaikka se on pullip suiseiseki ilman kätösiä ja silmäluomia xD <3

      Poista
    7. Täällä on näemmä useammalle iskenyt Pullip -nukkeperhe villitys :D Minun pitäisi saada omalle edelleen nimettömälle neidille ainakin:
      -nimi
      -obitsu
      -uudet eyechipsit
      ja kaikkea muuta hauskaa :D

      Poista
    8. mun täytyy hankkia sitten omalle tulevalle neidille:
      -obitsu (tietenkin)
      -peruukki (kaiketi)
      -ja ehkäpä myöskin eyechipsit

      Poista
  10. Jos jollain nukeilla jotka kuuluvat liimatomien "sarjaan" kuten Vanilla, koska on uusi nukke, niin saattaako SS Abbeyllä olla liimaongelmaa. Vielä en kyllä ole törmännyt Abbeyhin jolla olisi liimaongelma eikä Pikkusiskoni perus Abbeyllä ole mitään, mutta minun mielestäni SS Abbeyn tukka on erilainen.

    Ja muuten näin kommenttisi ystäväni Mimiliinin blogissa koskien Nokoa niin minulla on samanlaisia suurisilmäisiä jättinukkeja kaksi. Ja ne eivät ole kalliita. Loppupölinä on siellä blogissa kommenttina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun basic Abbeyllä oli aika paha liimaongelma. Ostin uuden tilalle ja sillä oli vielä pahempi. Oli päässyt valumaan jo taustapahviinkin :(

      Poista
    2. Jaa-a nyt on kuule hankala sanoa mitään, sillä tämä Kiina nukkejen liimaongelmaisuus on vielä tutkinnan alla...

      Poista
    3. Pitää vain suostutella Pikkusiskoa, että antaisi minun tutkia nukkejen päät... VOI HITSI!
      Kiitos Alien-Chan kun liityit lukijaksi.

      Poista
  11. Mun DC Lagoonalla on liimaongelma. Kun pesin sen hiukset niistä tuli tahmeat:'( Mutta mun DC Robecallani ei ole.


    - Enbuske

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, eli nyt olen kuullut ainakin kahdesta DC Lagoonasta joilla on ongelma...tämä menee kyllä kummalliseksi.

      Poista
  12. ... Nyt kyllä harmittaa... Olisin halunnut MH nuken, mutta en viitsi hankkia liiman takia. :/ Pysyn pullipeissa yms. nukkeperheen jäsenissä <3

    starpullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan voit hankkia Monster High Create a Monster -nukkesetin, niillä Monstereilla ei ole liimaongelmia, kiitos peruukkien ;)

      Poista
  13. Voi *sensuroitu* ! Olisi niin ihanaa kerätä uusia MH-nukkeja!!! Mutta kun se liimaongelma (en osaa itse LAITTAA uusia hiuksia...). Ja kun ne uudet nuket ois niin ihania... Ja dc Howleen!!! ;___;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Howleenilta ei kuulemma ole löytynyt toistaiseksi liimaongelmaa :)

      Poista
  14. Mun Operetta Dot Dead Gorgeous on valmistettu Kiinassa ja sillä taitaa olla liimaongelma...

    VastaaPoista
  15. hirveetä :( jotkuu sano et kuivashampoo auttaa liima ongelmaan.onko se totta?????mun basic nukeil tuntuu eniten liimaa..... ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa mitään tuohon kuivashampooseen, tosin että kuivashampoohan vain pesisi liiman pois nuken hiuksista eikä poistaisi itse ongelmaa eli liimaa nuken pään sisältä?

      Poista
  16. Wou, ilmankos olen kokenut made in china nukkejeni hiuksien tuntuvan liimaisilta... ajattelin ettei se varmaan mitä erikoista voi olla, tai se olisi tarttunut made in indonesia nukeilta, mutta täytyy tarkistaa o.o...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tarkista ihmeessä, tovoittavasti et löydä liimaa :)

      Poista
  17. Tutkin vähän mun DT Frankieta ja Draculauraa (ottamatta päätä irti) ja näyttäis ainakin ulkoapäin siltä, että näilla kahdella ei ole liimaongelmaa OwO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos ongelmaa ei löydy, mutta varmenpaa on toki aina kurkata pään sisään, jolloin voi olla varma siitä että onko siellä liimaa ;)

      Poista
  18. Enpäs jaksanut/ehtinyt tähän hätään lukea kaikkia viestejä, mutta olen pienessä päässäni pähkäillyt, että liimaongelmaisuuden satunnaisuus Kiina-valmisteitissa saattaisi johtua tehdaskohtaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko asia olla näin? Se olisi kyllä toisaalta aika kummaa, jos tehtaassa A ei käytetä liimaa ja tehtaassa B käytettäisiin liimaa, miksi Mattel tekisi niin?

      Poista
    2. No mä veikkaan ettei Mattelkaan pysty kokoaikaisesti valvomaan tehtaiden laatua, ja voihan myös olla, että liiman käyttö nopeuttaa valmistusprosessia tai tuo tuotantokustannuksia alas... En tiedä. Nukkejen kova kysyntä voi vaikuttaa siihen, että tuotantoa halutaan nopeuttaa.
      Ja onhan nukkejen ulkonäöissä ainakin maiden välillä eroa, joten en yhtään ihmettelesi jos jo pienemmässä mittakaavassa eroja löytyisi myös tehtaiden tuotantotavoissa. Myös mahdollisesti tehtaiden välinen kilpailutilanne siitä, kuka saa olla yhteistyökumppani Mattelin kanssa voisi olla yksi syy. Näitä nyt tulee kaikenlaisia mieleen :D Mutta nimenomaan se, että uhden linjan sisällä on jo eroja voisi viitata siihen, että nuket on valmistettu eri tehtaissa, joissa on toisistaan poikkeavat valmistustavat.
      Lisäksi mitä itsellä on tietoa ja kokemusta tällaisesta alihankintatuotannosta, kyseisen alueen tehtailla saattaa olla tapana nuodattaa valmistusohjeita varsin suuntaa-antavina ja löyhästi ja ellei ohjeet ole perinpohjaiset ja tarkat, väärinymmärrysten ja vapaahkojen tulkintojen mahdollisuus on erittäin todellinen. (Tämä kokemus on muusta tuotannosta kuin nukeista/leluista, mutta kuitenkin)

      Poista
    3. Niin tuo on kyllä totta että tehtaat eivät ole koko ajan Mattelin valvovan silmän alla, mutta sitten taas herää se kysymys että luulisi Mattelin edes välillä tarkistavan miten, missä ja millaisella taidolla nukkeja tehdään? Itsellänikin on käynyt mielessä että liimaongelma olisi osittain seurausta nukkejen kysynnän kasvusta (pitää saada nukkeja nopeammin valmiiksi --> liimakiinnitys nopeampi kuin silmukkaroottaaminen?) Hmm niin se voisi tosiaan ehkä olla noin: SS Draculaurat tehtaassa X ja SS Ghouliat tehtaassa Y. Mutta toisaalta tuntuu hassulta että Mattel olisi jakanut valmistuksen noin laajalle (yksi nukke siellä toinen täällä) eikö olisi järkevämpää tehdä kaikkia samaan linjaan kuuluvia nukkeja samassa tehtaassa? Ja tuossa löyhässä ohjeiden noudatuksessa herää uudelleen se kysymys että eikö mattel valvo ollenkaan nukkejen valmistusta? tai edes tarkista säännöllisin väliajoin mitä tehtailla touhutaan?

      Poista
    4. Jaa'a, kenties linja on jaettu eri tehtailla, jotta voivat tehdä sarjana jotain tiettyä nukkemallia? Tietenkin jos on isommasta tehtaasta kyse, niin sarjalinjastoja voi olla useampia, jolloin vaikka koko linja voidaan valmistaa yhdessä tehtaassa. Yksi mahdollisuus on myös, että tehtaat tekevät erilaisina urakkoina nukkeja, nimenomaan eräkohtaisesti. Valvonnan vaikeutta voi aiheuttaa se, että mikäli Mattel ilmoittaa tehtailla milloin ovat tulossa tekemään tarkastusta, tehdas saattaa "hämätä", lavastaa tilanteen. Näin ollen yllätystarkastukset olisivat niitä kannattavimpia, mutta ei kenties aina mahdollisia. Ja laatutarkkailussa ei voida käydä läpi kaikkia yksilöitä vaan tarkastukseen otetaan jollain tietyllä kaavalla tavaraa, esimerkiksi vaikka 50stä joka kymmenes ja kaikista näistä vielä tarkempaan yksi kappale. Mikä tilanne sitten todellisuudessa on, niin ei pienintäkään hajua, sovellan tässä asioita, joita vaatetuspuolen tunneilla on tullut esille. Voihan se olla, että Mattelilla on edustaja tehtaalla/tehtailla tai valvontaa tapahtuu, mutta valitettavasti raha ratkaisee monessa asiassa.

      Poista
    5. Eilen kävin kaverillani (ei pidä blogia,mutta keräilee monstereita ja muokkaa niitä) katselemassa hänen nukkejen päänsisuksia. Hän omistaa lähemmäksi 20 nukkea ja siinä oli urakka. Kaikissa Indonesia nukeissa ei ollut liimaa (ainakaan hirviästi) ja kiinalaisilla oli DC Operertalla,Lagoonalla ja Robecalla. Sekä hän omistaa DC Howleenin,mutta hsillä ei ollut liimaa yhtään pään sisällä tai ulkopuolella.

      Niin että sitä mietin että onko Howleen valmistettu eri tehtaassa,vai mikä tässä on,kun luulisi että kaikilla DC nukeilla olisi liimaa hiuksissa?

      Poista
    6. Voi voi tämä menee kyllä nyt todella monimutkaiseksi u___u Siis sinä anonyymi henkillö löysit liimaa DC Operetan päästä ja Yoru Mist ei löytänyt? Voi voi...

      Poista
    7. Tarkastin just vielä uudemman kerran ja en kyllä löydä omalta DC Operetalta merkkejä liimasta pään sisältä enkä ulkoa.

      Poista
    8. Hmm outoa... Mikshän liimaa edes käytetään? T. Rokso

      Poista
  19. ,Munkaan Howleenilla ei oo liimaa. T. Roksi

    VastaaPoista
  20. Kysyisin että käykö asetooniton kynsilakan poistoaine esim. draculauran sydämmeen. T. Roksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu asetooniton kynsilakan poistoaine käy hyvin (paremmin kuin "normaali" kynsilakanpoistoaine, joka tuppaa syövyttämään nukkejen muovia), etenkin jos sitä käyttää varovaisesti ja hellävaraisesti, jolloin nuken muovi ei kulu ;)

      Poista
    2. Kiitos! Olet vaan niin hyvä kustomoija!:-D
      ~ Roksi

      Poista
  21. Itselläni on viisi nukkea, ja niistä kolmella on pienimuotoinen liimaongelma. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että useista havainnoista huolimatta nukeilla esiintyvät liimaongelmat ovat koko ajan olleet useammankin tuotantomaan vitsaus, ei pelkästään Indonesian. Taloudellisista syistä huolimatta olen melko varma, että suurin osa MH-valmistajista ei tiedä liimaongelmista. Mattel taitaa pitää ongelmaa tärkeänä vasta, kun myynti alkaa kärsiä pienvikojen syystä.

    Minusta liimaongelmat ovat olleet esillä Kiinan vanhemmissakin nukeissa jo pidemmän aikaa. Ehkä Indonesian hiostava ilmasto vaurioittaa nukkejen sisäisiä rakenteita enemmän, tuskin halpana teollisuusmaana tunnettu Kiina aloittaisi vasta nyt liiman käytön.

    Parasta toivoa, että liimaongelmat vähenisivät ja Mattel ottaisi asian käsittelyyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuo saattaa hyvin pitää paikkansa u___u Mutta osalla Kiinassa valmistetuissa nukeissa liimaa ei ole ollenkaan, kun taas kaikilla Indonesiassa tehtyihin nukkeihin joihin olen törmännyt on löytynyt liimaa pään sisältä.

      Niin toivottavasti Mattel heräisi tähän ongelmaan ja tekisi asialle jotakin :) Itse olen saanut tapella Mattelin Suomen päädyn kanssa Indonesia nukkejeni liimaongelmien suhteen jo tammikuusta lähtien. Nyt asia on viety kuulema eteenpäin Mattelin pohjoismaiselle konttorille.

      Poista
  22. Elikkä kahdelta DC-Lagoonalta on löytynyt liima ongelmia ;_;
    Eeei en halua kiskoa nukkejeni hiuksia irti;_;
    ja vielä kaiken lisäksi lagoonan hiusraja tunuu ehkä hiukan oudolta tahmaselta tai sitten luulen vain toivottavasti vain luulen niin.

    Muuten onko näiltä uudemmilta indonesia nukeita löytynyt liimaa päästä esim. Scarisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kannattaisi kurkata Lagoonasi päänsisään, jolloin saat nopeasti ja helposti selville kärsiikö nukkesi liimaongelmasta vaiko ei.

      Juu minä ainakin olen löytänyt liimaongelman Skelitalta. Siis minun Katrinahan on Skelita ja joiduin juuri liimaongelmien takia vaihtamaan hänelle uudet hiukset. Liimaa oli valunut jo Katin kasvojen sivuille kun sain hänet.

      Poista
    2. Hmm...voisin harkita pään sisään kurkkaamista:)
      Ai että jo scarisitkin eikä... ;_;

      Poista
  23. Voi vitsi :( Luin tän aamulla ja syöksyin haukkana tutkimaan mun Monster High-nukkejen hiuksia. Vanhemmalta Draculauraltani löyty sellasia pieniä, valkosia liimahippuja hiuksiin kiinnittyneinä ja Sweet 1600-Clawdeenini hiukset olivat tahmeat etenkin juuresta. Laitoin Clawdeenin hiuksiin talkkia, onneksi ne on auki. Harjasin sen sitten vähän ajan päästä pois, niin tahmaisuus ainakin oli kadonnut. En tiiä vielä, mitä teen Draculaurani kanssa, mut talkkaamista suosittelen nukeille, joiden hiukset ei oo mutkikkailla kampauksilla.

    Tosta talkista jäi Claran hiuksiin vähän himmeä sävy, mut musta se näyttää kauniilta ja varmaan ajan kanssa lähtee pois. :)

    VastaaPoista
  24. Toi "vanhempi Draculaura" on muuten sarjaltaan Basic School.

    VastaaPoista
  25. Tein hieman etsivän työtä tässä ja selvitin, miksi liimaa löytyy osasta jonkin linjan nukkeja, osasta ei ja miksei mitään kaavaa löydy tälle. Tällaisen nopean suomennoksen sain aikaiseksi:
    "Mattelin pääasialliset valmistuslaitokset sijaitsevat Kiinassa, Indonesiassa, Thaimaassa, Malesiassa ja Meksikossa. Auttamaan välttääkseen tuotteidensa tarjonnassa tapahtuvia häiriöitä, jotka aiheutuvat poliittisesta epävakaisuudesta, levottomuuksista, taloudellisesta epävakaisuudesta, muutoksista valtion politiikassa, ja muista riskeistä, Mattel tuottaa tuotteensa useissa laitoksissa useissa maissa..."
    (Löysin tällaiselta sivulta: http://www.wikinvest.com/stock/Mattel_%28MAT%29/Manufacturing_Materials)
    Tai ainakin minulle tuosta tulee mieleen, että myös sen yhden ainoan tuotteen tuotantoa on hajautettu, ettei pääse käymään tilannetta, jossa jostain noista tai muista syistä tuotteen saatavuus kärsi.

    Etsivä jatkaa töitään :D Viimeistään jossain vaiheessa x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu. No ainakaan kaikilla nukeilla ei ole liimaa. T. Roksi

      Poista
  26. Siis häh? Anteeksi, olen aivan pihalla tästä liima ongelma jutusta. Siitä tunnutaan puhuvan lähes jokaisella sivustolla. Millä ne nuken hiukset on kiinnitetty päähän, ellei liimalla? Harjatessahan ne vain irtoaisi päästä, ellei ole liiman sijaan tukevaa solmua estämässä irtoamista. Itse olen aikuinen keräilijä ja kokoelmastani löytyy noin 200 MH nukkea, enkä ole kyseiseen ongelmaan törmännyt, kai. Suurin osa nukeista on alkuperäisessä kunnossa, mutta osalle olen vaihtanut kampausta tai uusinut hiukset kokonaan jollain muulla värillä. Kaikilla nukeilla on ollut liimaa pään sisällä, mutta pään ulkopuolella en ole nähnyt mitään liima vuotoja. Olen vaihtanut hiukset mm. Dawn of the dance Cleolle ja Ghoulialle, Basic Draculauralle (eka versio), SS Ghoulialle ja Draculauralle, Basic Toraleille, Robeccalle ja Rochellelle sekä muutamalle muulle ja kaikilla on ollut pään sisäpinta vuorattu paksulla kovahkolla läpinäkyvällä/valkoisella liimalla, jota on saanut repiä tuskissaan irti. Liima on ollut niin kovaa, että minun on vaikea uskoa, että se voisi jotenkin muuttua juoksevaksi ja vuotaa ulos.
    Toivottavasti viestini ei vaikuttanut mitenkään hyökkäävältä. Olen vain huolissani kokoelmasta. Alkuperäisesä kunnossa olevien nukkejen hiuksia en ole edes harjannut, sillä haluan pitää ne vitriinissä täysin uudenveroisina. Näkyykö nuo liimavuodot jotenkin päällepäin vai ovatko ne piilossa hiusten alla? Pidän nukkeni vitriinissä, poissa auringonvalosta/kuumuudesta, joten ainakaan liiman ei pitäisi päästä sulamaan. Suuret kiitokset vastauksesta jo etukäteen!

    VastaaPoista
  27. En itse omista yhtään kyseistä nukkea mutta autoin eilen serkkuani irrottamaan oman nukkensa pään ja päädyin tänne. Kuulostaa huolestuttavalta tuo liimaongelma mutta en tiedä mihin tuo liima vaikuttaa... Voisiko joku hieman tarkentaa ja kertoa enemmän tuosta liimasta? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :D

Kommentit ovat tämän blogin voimavara, niillä tämä pysyy pystyssä ;) !!!

Ilmaiskaa mielipiteenne, risut ja ruusut vastaanotetaan :))

You can also comment in English